Eilen klo 19 aikaan Suomen kulttuurirahaston nettisivuille pamahti apurahansaajien nimilistoja.

Samaan aikaan Uittotunneli 2017-hankkeen tuottaja Anna ja muusikko-näyttelijä Santeri istuivat Oopperan hattuhyllyllä kuuntelemassa noiden apurahojen julkistusta.

Sattumaako? Ei tietenkään!

Apurahansaajien joukosta on löydettävissä myös Uittotunneli-2017 hanke, joka on Täsmäteatterin ensimmäinen ja ihana kurotus kohti uusia, erilaisia, löydettyjä paikkoja, joissa tehdä teatteria ja taidetta. Epätoivo ja epäusko ovat antaneet tilaa toiveikkuudelle siitä, että se, mitä teemme on arvokasta, mielenkiintoista (myös muiden kuin itsemme mielestä) ja sellaista, mille tällä hetkellä on tilausta.

Ensimmäiset ajatukset uittotunnelista esitystilana löytyvät jo vuoden 2015 muistiinpanoistamme, ajalta, kun Täsmäteatteria ei ollut vielä olemassakaan. Tottakai tämäkin projekti juontaa juurensa Koukkuniemeen: keväällä 2015 Meri-Maija haastatteli vanhuskummiaan Marttaa, joka muisteli olleensa pommisuojassa vanhassa uittotunnelissa. Niinpä päädyimme selvittelemään uittotunnelin historiaa. Tuolloin ihastuimme uittotunneliin tilana ja haaveilimme teatteriteoksesta sinne. Ja nyt me olemme siinä hetkessä, kun tämä hanke on toteutumassa!

Uittotunnelin päässä on valoa. Tunneli tuntuu turvalliselta, tyyneltä ja pyhältä paikalta. Siksi valitsimme sinne toteutettavan esityksemme teemaksi toivon. Haluamme pohtia toivon käsitettä nykyisyydessä ja kietoa tutkimukseemme uittotunnelin toivotonta historiaa. Eletäänkö enää toivossa? Rakkaus on lukittuna sillan kaiteisiin, usko on vakiinnuttanut asemansa räjähdyksinä uutisissa, mutta onko toivo syrjäytymisvaarassa?

Tällä hetkellä olo on varsin toiveikas!

Aurinkoa ja kevättä kohti, Uittotunnelia päin!